Pitkä matka syliin

Pitkä matka syliin - on minun tarinani siitä kun sain tiedon että sisälläni kasvaa mo-di kaksoset, eli identtiset kaksoset joilla yhteinen istukka aina siihen saakka kun sain ensi kertaa syliin niin pienet ja hennot rakkaat tyttäremme Islan ja Milan.

Haluan jakaa oman tarinani sillä kun itse saimme mieheni kanssa ensi kertaa kuulla että meille tulee kaksoset niin maailma heitti kuperkeikkaa ympärillämme, hetken aikaa tuntui että vaivuin omaan kuplaani jossa ympäröivät äänet kaikui kun kuuroille korville kunnes kohtasin mieheni katseen huoneen toisessa päässä jossa hän istui yhtä hölmistyneen näköisenä kun minä ja sanoi -Meidän pitää ostaa uus auto! Kun todellisuus iskostui kunnolla tajuntaan aloin etsimään tietoa, tarinoita kaksos raskaudesta, mutta tuntui että tietoa oli saatavilla hyvin vähän. Päätin siis kirjoittaa oman tarinamme jotta niitä olisi ainaskin yksi lisää kun joku muu niitä kaipaa.

Elimme vuotta 2018 eli ei niin kovin kauan sitten, mutta silti kun yritän muistella kaikkea niin tuntuu että aikaa on kulunut valovuosia siitä kun kaikki tapahtui sillä vuosi 2019 todella tapahtui ja minä seurasin kaikkea aitiopaikalta kantaen sisälläni uskomatonta voimaa, enemmän kun koskaan olisin voinut kuvitella, enemmän kuin koskaan olisin ajatellut että kykenen kantamaan. 

Tämän tarinan haluan kertoa just niin niinkuin sen siinä hetkessä tunsin, siksi jaan kanssanne omat päivitykseni ja mietteeni omalta facebook seinältäni.

Näin kaikki siis alkoi:

Päivitys 5.11.2018

"Perjantaina 26.10 aika pysähtyi hetkeksi ja tuntui että tunteet veti melko vuoristorataa, ensin pelosta iloon ja siitä varmaan sitten kaikkeen sen välistä. Minun pahoinvointi ja väsymys oli selkeä merkki siitä että meille teki tuloaan uusi perheenlisäys. Päivä kerrallaan varovasti toivoen mutta realiteetit tietäen toivoimme että kaikki menisi hyvin, kunnes 26.10 perjantaina merkit viittasi siihen että tämä tarina on menossa päätökseensä. Hiljaisina lähdimme tarkistuttamaan kuinka paha tilanne on. Pahimpaan valmistautuneina kätilön sanat löivät hetken tyhjää. ”Tällä olis pieni yllätys, näitä on kaksi”. Katsoin Joonasta (miestäni) joka näytti varmasti yhtä hölmistyneeltä kuin minä. Helpotuksen kyyneleet sisälsi varmasti ripauksen pelonsekaisia tunteita. Ne valvotut yöt kerrattuna kahdella hirvittää, mutta kuitenkin on erittäin etuoikeutettu olo. Olemme täysin uuden äärellä, ja tietysti toivomme että matka jatkuisi loppuun asti turvallisesti ja hyvin. Matka kevääseen on vielä pitkä ja kaksin veroin jännitettävää, mutta on elettävä hetkessä valmistautuen kaikkeen. Kuten kertaalleen jo saimme tuntea sen että nämä asiat ei lopulta ole meidän käsissä, kuinka tarina jatkuu.. Mutta tänään kaikki on niin hyvin kun olla ja voi, saammeko esitellä meidän pienet identtiset kaksos tulokkaamme, toinen toistaan vähän pienempi "

Päivitys 26.11.2018

"Kaverit on ollut tänään matkassa tasan 15 viikkoa 😊  Vatsan koko vastaa edellisiin verrattuna viikkoa 20 tai jopa 21 😬 Lukuunottamatta alhaista ferritiini arvoa minulla ja kaksosilla on kaikki hyvin. Kaksosia odottaesa viikot täyttyy seuloista, minua ja sikiöitä surataan kokoajan hyvin tarkkaan. Edelleen saan olla kiitollinen siitä kuinka terve saan olla, kaikki verikokein mitattavat arvot joita tässä on paljon otettu (paitsi tuo rauta) kulkee hienosti kultaista keskitietä joka ei ole itsestään selvää edes silloin kun ei ole raskaana. Tästä on hyvä jatkaa tätä hetkessä elämistä kun kaikilla täällä on asiat kunnossa. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, pidetään mieli korkealla ja iloitaan kaikista niistä hyvistä asioista joita meillä on tässä ja nyt, iloitaan myös muiden onnesta niin maailmassa on paljon parempi kaikkien olla 😘"

Päivitys 12.12.2018

"Taas on eräänlainen etappi elämässä päästy eteenpäin. Ajattelinpa siis päivittää vähän meidän kaksos odotuksen kuulumisia kun ainaski muutama ystäväni niitä halusi kuulla.

Kun esikoista odotin ja käteen lyötiin faktaa synnytyksestä, tai suositeltiin valmennuksia, totesin vain että ei oo nyt mun juttu, kyllä se lapsi sieltä ulos tulee ilman hengitysharjoituksia ja kauhukuvia  Kuten niihin muutamiin suurempiin leikkauksiin joihin olen joutunut / päässyt olen myös mennyt enemmän asiasta tietämättömänä kun tietoisena. Olen sanonut lääkäreille että minulle riittää että he tietää mitä tekee, säästäkää mut yksityiskohdilta ja lääkitkää sen mukaisesti, mieluiten överit ku vajarit 

Oma vointini on jo parempi, ja olen luopunut jo kaikenlaisista suurista ”lähitulevaisuuden näkymistä” uuden urani suhteen. Olen tajunnut että tämä on nyt mun työ / koulutus johon keskittyä kunnes toisin todetaan, ja sen ympärille tämä perhe nyt valmistuu, rakentuu ja kasvaa. Meille kaikille oma aika ja aika toisillemme on tärkeää, joten lähdetään siitä että löydetään se tie. Joonas menköön välillä ”golf reissuille” ja minä ystävien kanssa ”minigolffaa” niinkuin hyvä ystäväni sanoi  Pysyy sitten arki jokseenkin reilassa.

 

Tässä sitä nyt mennään kuin (kaksoset) junanvaunussa tulevaisuutta katsoen toiveikkaana. Joskus vähän pakkaset yllättää, mutta kiskoilla mennään ja suunta on eteenpäin  Hyvää joulunodotusta kaikille."

 

 

 

Päivitys 2.1.2019

 

"Kauan odotettu rakenneultra ja raskauden puoliväli ylitetty ja saavutettu. Kaksi pientä siroa ja kaikilta osin hyvinvoivaa ja samankokoista tyttöä tekee edelleen tuloaan tähän maailmaan, joten matka jatkuu taas toiveikkaana ja hyvillä mielin kohti kevättä "

 

 

Päivitys 12.1.2019

 

Onhan ne jalatkin vielä siellä 😅

 

 

 

Päivitys 15.1.2019

 

"Tänään oli ”päiväni eläkeläisenä” ihanien eläkeläis mummejen ja vaarejen seurassa. Pitihän sitä sitten mennä koko jengin kanssa katselee pienen pieniä vauvojen vaatteita. Ja nyt se sitten tapahtui täysin ennalta arvaamatta että löysin sen ihanan mekon 😍  Ja mikäs sen parempi tässä kohtaan kun saa kaksi yhden hinnalla 😉

 

 

 

Päivitys 25.1.2019

 

"Takana alkaa olemaan itselleni henkisesti ehkä raskain viikko joka onneksi on kääntymässä nyt parempaan suuntaan. 

 

Maanantaina meidän kaksosilla todettiin TTTS joka on yksi identtisiä kaksosia odottavan pahimmista peloista. Tilanne kehittyi hyvin nopeasti huonompaan suuntaan ja jo eilen maattiin leikkauspöydällä peläten pahinta ja toivoen parasta. 

 

Olen iloinen siitä että hakeuduttiin päivystykseen maanantaina vaikka ensin emmin. Kontrolli aika meillä olisi ollut eilen torstaina jolloin tilanne olisi voinut jo olla hyvin paljon kohtalokkaampi. 

 

Täällä HYKSI:ssä meitä on hoitanut ihan mieletön tiimi huippu osaajia jotka on koko ajan pitänyt meidät lujasti realiteeteissa kiinni antamatta mitään turhia toiveita. Tähän meidät on valmisteltu ihan ekasta lääkäri käynnistä asti, eletään hetkessä nauttien niistä hyvistä uutisista. Surraan sitten jos aihetta on. Tämä viikko on ollut enemmän alakuloa, mutta ihmettelen itsekin kuinka sitä hädän hetkellä jostain löytää voimaa pitää itsensä tyynenä ja realistisena eläen sitä tavallista arkea perheen ja ystävien ympäröimänä. On turhaa elää asioiden edellä kun tuleva ei ole omissa käsissä. 

 

Eilisen leikkauksen jälkeen olemme elänyt tietämättömyydessä siitä kuinka tytöt tuolla mahassa voi, selviäisikö he ja mitkä on toimenpiteiden seuraukset. Koska kaksoset ovat vielä liian pieniä tähän ulkomaailmaan, elvytykseen tai pelastus keinoihin ei ryhdyttäisi ennen kuin viikkoja on kasassa niin että he saavat terveen lapsen edellytykset tähän maailmaan.

 

Meidän hetkelliseksi helpotukseksi kummatkin ovat eilisestä toipuneet hyvää vauhtia ja matka kohti päämäärää jatkuu taas toiveikkaana mutta varauksella, päivä ja viikko kerrallaan 💕

 

Kiitos teille kaikille jotka olette myötä eläneet näitä hetkiä meidän kanssa. Kiitos kannustavista sanoista ja siitä että olette pitänyt meille ihan arkista seuraa, pois näistä raskaista ajatuksista. Olette korvaamattomia nyt ja tulevaisuudessa. Kiitos Tina ja Pekka (vanhempani) kun olette pyörittäneet meidän arkea lasten kanssa ❤️

 

 

 

Päivitys 27.1.2019

 

"Aivan ihana aurinkoinen talvipäivä 😍 Vaikkakin vaan sairaalan ikkunasta katselin niin tuntui että akut sai taas tarvittavaa virtaa, VALOA 💕 Sitten sain vielä maailman rakkainta seuraa tänne piristämään päivää. Jos vaikka huomenna pääsisi kotiin 🤔 Rasmus (siihen aikaan 4 vuotias poikamme) sanoi että hänenkin pitää jäädä mun viereen sänkyyn kun on poski vähän kipeä 😍"

 

 

 

Päivitys 28.1.2019

 

"Tänään on hyvä päivä, Joonas (mieheni) täyttää 30 v ja juhlittiin täällä Naistenklinikalla kahdestaan tota mun vanhusta 😜  Lisäksi sain rautaa suoraan suoneen ja tästä pitäisi oma olo lähteä vauhdilla kohenemaan. Ja paras uutinen kaikista on kuitenkin se että tämän päivän ultran mukaan tytöt on taistellut itsensä lähtöasemiin, ja meille on tuloillaan kaksi tervettä lasta. Eli matka jatkuu päivä ja viikko kerrallaan, mutta NYT kaikki on hyvin IHANA PÄIVÄ 😍😃"

 

  

 

 

Päivitys 8.2.2019

 

"Pakko sanoa että kun päätettiin antaa kohtalon määrätä onko meistä vielä vanhemmiksi yhdelle pienelle jälkikasvulle niin ei kyllä mitenkään villeimmissä unissanikaan osattu ennustaa mille matkalle tässä mennään. Alusta asti ollaan eletty onnen ja epävarmuuden aallon harjalla. Tässä on oppinut iloitsemaan pienistä asioista, käsittelemään menetyksen pelkoa ja elämään hetkessä antamatta kummallekkaan tunteen ääri päälle valtaa, oli kyseessä sitten ilo tai suru. Kun elämä koettelee se samalla opettaa ja antaa perspektiiviä ihan arkisille asioille, tietämättömyys on kaikkein raastavinta, samalla äärettömän avartavaa monille asioille joita ei ennen ole edes nähnyt. Olen edelleen optimistinen ja kiitollinen tästä erittäin harvinaisesta matkasta. Enään ei ultrassa käynnit ole se ihana hetki jolloin saadaan pieni pilkahdus siitä pienestä ihmeestä joka pian meille syntyy. Nämä hetket on pitkiä ja uuvuttavia jotka kestää n. tunnin. Minulle riitti että heti alkuun sain hyviä uutisia, kummankin sydän sykkii, sitten nukahdin koska tiesin että tässä sitä maatankin sitten ja pitkään, eikä mun ”läsnäololla” ole mitään merkitystä lopputulokseen. Lopulta heräsin hyviin uutisiin. A vauvan sydän vika on korjaantunut, kaikki virtaukset niin sydämissä kuin aivoissa ovat hyvät, lapsivettä on kummallakin yhtä paljon ja  koko eroa ei liioin ole. Teki mieli kysyä että nytkö kaikki on sitten hyvin, me selvittiin!!!! Mutta koska tiedän siihen vastauksen kiitin ja toivotin hyvää viikonloppua. Kaikki on hyvin, kaikki on nyt hyvin, ja sehän on oikeesti paljon parempi kun että jokin asia olisi huonosti... matka jatkuu ja aika näyttää 😍 Hyvää viikonloppua 😘"

 

 

 

Päivitys 22.2.2019

 

"Taas elämää ohjaa ne vallat joita me ei hallita. Jotenkin olen onnistunut sujahtamaan sellaiseen kuplaan etten aina ymmärrä mitä tässä ympärillä tapahtuu, missä olen ja miksi. Toissa yönä lähden ajamaan Naistenklinikalle päivystykseen ihan vaan ”varmuuden vuoksi” koska vuodan verta. Jonttu (jo aikuinen esikoiseni) jää pikkuveljien kanssa nukkumaan. Klo 3 yöllä ei oikeen pää seuraa kehoa ja sitten alkaa tapahtua. Makaan sairaalan sängyssä ja ympärillä häärää liuta lääkäreitä ja kätilöitä. Väsyttää, ja huomaan että moni asia menee ohi ja heittäydyn taas osaavien käsien armoille, niinku ulkoistaisi itsensä koko tilanteesta. Ymmärrän sen että jotain on ”pielessä”. Yks laittaa piikkiä kankkuun, toinen kanyylia toiseen käteen ja toinen toiseen samalla kun otetaan verikokeita. Joonas on työmatkalla Englannissa ja meidän lapset on syntymässä?? Sitten mua viedään sänkyni kanssa synnytyssaliin. Päällimmäisenä on mielessä kuka vie Rasmuksen tarhaan, miten kotona pärjätään. Mua viedään sängyssäni synnytyssaliin ja yritän puhelimitse selvittää käytännön järjestelyitä kotiväelle. Kukaan ei tiedä tarkalleen mitä tulee tapahtumaan, ja sehän tässä on jo tullut tutuksi, siksi sitä elää vaan hetkessä uskomatta oikeastaan yhtään mihinkään, on vaan tää hetki ja mua väsyttää.

 

Kello on kymmenen aamulla ja ympärillä häärää ihmisiä, päässä pyörii samalla kun yritän vastaanottaa kauheesti infoo jota voin sitten kertoa Joonakselle kun se etenee välilaskujen kautta kohti suomea ja soittelee väliaikatietoja. Nyt kun mietin niin en tarkkaa muista eilisen päivän kulkua, ymmärsin että kaksosilla on kaikki hyvin ja jos syntyvät niin kaikki on täällä valmiina tekemään parhaansa, ennusteet on hyvät, mutta jokainen lisäpäivä olisi tärkeä joten en saanut liikkua sängystä.

 

Kun Joonas tuli kaikki oli rauhallista. Lasten lääkäri keskolasta tuli kertomaan rauhallisen realistisesti mitä tapahtuu kun kaksoset syntyy, mitä tehdään jos ei heti osaa hengittää, tai jos sitten hengittää, kaksi hoitajaa vie heidät heti tarkkailu huoneeseen ja sieltä teholle/ keskolaan riippuen heidän voinnista jne. Sitten vaan odoteltiin. Tuli yö ja seuraava aamu, mitään ei tapahtunut, saatiin ainaski yksi päivä lisää.

 

Aamulla taas lääkäri tutki, tilanne on nyt rauhoittunut, kaksoset voi hyvin mutta tarkkaillaan ainaski vielä yks yö salissa, saan alkaa liikkua muutakin kun vessaan. Mut mobilisoitiin 50 %:sesti 😃  jotta nähdään mitä tapahtuu kun liikun 💪🏻 Kun pääsin ulos huoneesta en ymmärtänyt missä kerroksessa olen, vastapäätä mun huonetta oli leikkaussali, siellä on just joku syntymässä. Tuntu kun olisi myyränä tullut ulos jostain pimeestä kuopasta. Aurinko paisto ja tänään oli ihana sää ulkona. Tässä sitä sitten ollaan taas, synnytyssalissa ilman kipuja, ilman mitään tietoa tulevasta. Kuunneltiin Joonaksen kanssa radioo ja vaan hengailtiin, välillä kätilö tuli ja laitto käyrille, labra täti tulli ottaa kokeita... mitään ei tapahtunutkaan ja se on hyvä. Saatiin rakkaita vieraita ja hengailtiin synnytyssalissa koko kööri. Enpä oo ennen synnytyssalissa näin pitkään hengaillu ilman kipuja, ilman tarkkaa päämäärää. Sitten kaikki lähtee ja jään yksin katselemaan paikkoja. Tässä huoneessa on kaikki valmiina lapsen syntymään, kaikki laitteet ja välineet, joita me ei todennäköisesti koskaan tarvita, tämä ei tällä reissulla olisi se huone jossa meidän tytöt syntyisi.

 

Ilta kätilö tuli ja laittoi käyrille, juteltiin siinä samassa tunnin verran elämästä, politiikasta ja maailmanmenosta. Koska olin saanu nukkua aivot alko taas vastaanottaa asioita, kyselin myös vähän että mitähän tässä nyt oikeen on tarkalleen ottaen meneillään ja mitä nyt seuraavaksi... No tyhmä kysymys, mutta kysyin nyt kuitenkin. Lapsivettä on mennyt ja jostain syystä vuodan verta, seurauksia voidaan vaan arvailla. Mitä vaan voi tapahtua seuraavien viikkojen aikana, nyt mä oon tässä ja huomenna jossain muualla, tai sit tässä??

 

Täällä talossa alkaa naamat olee tuttuja, lääkäritkin moikkailee ja jutun juuret on välillä niin aiheen ohi etten edes aina muista miksi mä täällä olen, sitä on ku joku talon tonttu joka nyt vaan häröilee täällä 😅  Mietin tässä että onko tämä tietämättömyydessä elo turruttanu mut kokonaan kun en näe enään mitään dramatikkaa tässä. Tyyntä ennen myrskyä?? Kohta Joonas tulee takas tänne ja aletaan nukkumaan, synnytysalissa 🤔  Että sellaista meille kuuluu."

 

 

 

Päivitys 26.2.2019

 

"Odottavan aika on pitkä.."

 

 

 

Päivitys 28.2.2019

 

"Tänään oli tapahtumarikas päivä, pääsin lääkärin ultrattavaksi 😅  Kaikki hyvin tytöillä eikä heidän rakenteissaan ole mitään poikkeavaa tai kokoeroa, heistä ei erota kumpi luovuttaja ja kumpi saaja vauva, ja se on hyvä. Kilon maaginen rajakin ylitetty, mutta kotiin mua ei enään päästetä raskauden monivaiheisuuden ja lapsiveden menon ym ym vuoksi. Odotettavissa voi olla mitä vaan millä hetkellä vaan, ehkä tunnin tai viikkojen päästä. Jos kaikki on rauhallista kuten nyt niin pääsen päivittäin ulkoilemaan. Viikon sisällä olon jälkeen se tuntuu juhlalta 😍 Lisätieto tietämättömyydestä kolkuttaa kieltämättä takaraivossa jonne olen jo kätkeny aika paljon tunteita tämän matkan aikana. Onneksi kuitenkin järki vielä voittaa tunteet, ja ajatus siitä että tämä on meidän loppu elämässä vain pieni hetki... Ilman mielettömiä tukijoukkoja tää olisi todella raskasta meidän koko perheelle, tai oikeastaan vielä raskaampaa, sillä kyllähän tämä koettelee meitä jokaista. Kiitos myös teille jotka käytte mua katsomassa, nythän mulla on vaan aikaa. Kiitos Tina ja Pekka kun pyöritätte viikosta toiseen meidän arkea ja olette Joonakselle sielä korvaamattomana apuna, unohtamatta kaikkia tsemppaavia puheluita ja viestejä ❤️❤️  Kaikesta selviää kun ympärillä olette TE 🌸💕

 

 

Päivitys 1.3.2019

 

"Ihanaa, pääsin tänään ”vähän tohon lähelle” ulkoilemaan ihanaan auringonpaisteeseen 💕 No tai siis sain Joonakselta kyydin Lauttasaareen äitylin ja isukin uutta asuntoa kattoo, sit käytiin kotona ja vielläpä Ikeaan. Pari tuntia venähti vähän iltaan 😬  Mun "rikoskumppanit" jätti mut aulan ovelle ja hiippailin siviilit päällä äkkiä vaihtamaan osaston vaatteet päälle ja sujahdin äkkiä sänkyyn niinku olisin sielä jo tuntikaudet odotellut 😇  Mun sänky oli pedattu ja lakanat vaihdettu, tuli tervetullut olo 😊  Kukaan ei kuitenkaan tullu ripittää joten vihellellen menin kansliaan ilmoittautumaan ja kyselee et ”Mites ne käyrät, tuleeko täältä kukaan meitä tarkkailee, oon jo jonkin aikaa odotellu ristikoita ratkoen” 😬😅😇  Jotenki tuli oma lapsuus/ nuoruus mieleen ku välillä illat vähän venähti ja pikkuvähän ”katosin”...

 

 

 

Päivitys 4.3.2019

 

"Nämä meidän neidit ei oo ajatellu päästää äitiä tai ketään nyt helpolla. Saavutetut edut ja lähes oireeton tila vietiin sitten kertaheitolla ja jouduin eilen kesken ”lomailun” palaamaan sairaalaan kun lapsivedet päätti taas jatkaa menojaan. Sänkyyn taas kiinni köytettynä ja rullatuolilla lääkärin vastaanotolle, ruoat tuodaan sänkyyn, vaan suihkuun ja vessaan on lupa mennä (musta tuli just kova suihkussa kävijä). Nyt vois sanoa että kohta ollaan siinä pisteessä että sietokyky alkaa olee koetuksella, tosin kuka tietää onko tämä vasta jäävuoren huippu? Mun juttu kun ei oo paikallaan olo tai muiden passattavana eläminen 😡  Huomaan kuinka jostain sisältäni alkaa kiukku nousemaan joka sinällään on eräänlainen voimavara, jos sitten vaikka kiukulla vedetään tää läpi, mitäs sit seuraavaksi olis luvassa, vessakielto? 😤  Alkaa olee sellainen tunne että tulossa on kaksi yhtä päättäväistä neitoa kun äitinsäkin, heillä kaikki onneksi vielä hyvin, eikä tietoakaan mitä täällä ulkopuolella tapahtuu, tosin ei mullakaan sen enempää kun mitä tämä hetki antaa ymmärtää. Mä tiedän, kaikesta selviää, tiedän että tää on nyt vaan hetki elämässä, tiedän että täytyy ajatella kivoja ajatuksia...."

 

 

 

Päivitys 14.3.2019

 

Jos vaikka aikani kuluksi päivittäisin taas kuulumisia kun monet jo kyselevät mitä tänne meidän sairaala arkeen kuuluu. Tänne kuuluu ihan samaa kun viikko sitten tai kaksi. Tänään tulee kolme viikkoa täyteen kun olen näitä käytäviä ja sen tapahtumia seuraillut. Ihmisiä tulee ja menee. En edes enään jaksa heihin tutustua. 

 

Vajaa kaksi viikkoa mulla oli ihana huonekaveri. 23 vuotias nuori nainen jolla osittain sama tilanne kun mulla. Ollaan yhdessä asetuttu taloksi ja lopulta verhot meidän kaksiossa onkin ollut auki että voidaan telkkaria katsoessa jakaa telkkarin töllötys eväät joita kalliilla rahalla käytiin kahvilasta hakemassa. Oli jo lista koko viikolle uusia telkkari sarjoista joita yhdessä meidän huoneen telkkarista katsottaisi. Kätilötkään ei jaksanu erikseen enään meille selostaa juttuja vaan kertoi meille yhteisesti asiat samalla kun yritimme keskittyä ohjelmaan. Sitä samaa, ”Hei olen teidän ilta kätilö (what evör) ja olen täällä tämän yön teidän kätilönä. Kuten tiedätte niin soittakaa kelloa herkäsiti jos jotain tulee blabla blaaa”. 

 

Keskiviikkoa oltiin sitten odoteltu pitkään kun Tempparit alkaa. Eilen aamupalalla huonekaverini sanoi että tänään on juhlapäivä johon huudahdin ”JOO tempparit alkaa”. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän alkoi nauraa että no nii sekin mutta mulla tuli maagiset 28 viikkoa täyteen, mutta JOO TEMPPARIT!!!

 

Jokainen päivä on lähes samanlainen. Aamulla klo 7 labra täti tulee kolistellen vaunujen kanssa ja päräyttää valot päälle ja vaatii kertomaan nimen ja sotun. Aina jännittää että kumpaa se tulee pistämään, tai kumpaakin?? Sitte jatkuu unet kunnes kätilö tulee vaatimaan aamupalalle jonne löntystellään hiukset takussa vähin äänin. Mulla on keltanen takki (Tipu) ja kaverilla vaaleanpunainen (Possu).

Siitä se päivä sitten lähtee niinku elokuvassa Päiväni murmelina. 

 

 

 

Eilen kesken kaiken huonekaveri sai tiedon että hänet siirretään potilashotelliin jonne hän oli alussa jo halunnut, mutta nyt yhtäkkiä se tuntu vähän surulliseltakin, meidänhän piti kattoa Tempparit yhdessä 😳  No kukapa ei tästä laitoksesta haluaisi omaan rauhaan jos kerran tilanne ei vaadi jatkuvaa seurantaa kuten mulla. Tää meidän kämppä kun alkoi jo olee asutun näköinen kaikkine rojuineen. Vieraita varten oleva tuoli oli meidän yhteinen ”herkkukori” johon kerättiin yhteisiä herkkuja joita saa vapaasti ottaa (lähinnä banaaneita joita välipalalta kerty). Mutta yht äkkiä toinen puoli huoneesta tyhjeni tavaroista. Koska minulla on ”ulkona liikkumis kielto” en saa mennä ulos, hän lupasi tuoda mulle kaupasta aina kaikkea jos tarvitsen (Hotelli on tien toisella puolella) kun itse tulee joka toinen päivä käyrille tänne osastolle ❤️

 

Täällä ollessa tajuaa kuinka pienistä asioista ja rutiineista tulee tärkeitä. Kuinka ihanaa on jakaa arki jonkun kanssa joka läpi käy samaa ajatusta. Kun arjen rutiinit muuttuu, tuntuu pienikin muutos suurelta ja sillon iskee hetkittäinen masennus kun pitää taas sopeutua uuteen.

 

Katsoin illalla tempparit yksin, vaikka viestitse sitten kuitenkin kommunikoitiin ja toivotettiin hyvät yöt. Mun kaappikin on sullottuna huonekaverin tavaroita koska ei saanu kaikkea mukaan. Aamulla siivoja tuli ja petasi sängyn tosta vierestä uutta asukasta varten, tuli surullinen olo, täytyy taas sulkea verhot tostä välistä.

 

Aamupalalla istui taas uusia naamoja. Sitten käyrille.... ja sama vanha arki jatkuu. Ei mitään uutta kun että päivä kerrallaan (vihaan tota sanontaa). Huomenna jo varmaan olen kerännyt itseni ja valmiina sopeutumaan uusiin haasteisiin, ai niin on torstai, lääkäri päivä. Ehkä saan uutta tietoa 🤔

 

Lisäisin tähän nyt kun on lääkärissä käyty...

 

Lääkärin käynnit tuo aina toivoa, sitä odottaa saavansa vastauksia ja ratkasuja. Tärkein tieto on tietysti se että kaikki on hyvin. Kun lääkäri kysyy onko kysyttävää niin pää täyttyy kysymyksistä. Samaan aikaan kun on esittämässä kysymyksen niin tajuaa että ei ole vastausta tähän, eikä seuraavaan, eikä seuraavaan... kukaan ei tiedä koska vauvat syntyy, tänään, huomenna, huhtikuussa....? Vastaus on ”seurataan tilannetta”...

 

Kaksoset painaa vajaat 1500g ja voi hyvin. Vähissä on lapsivedet mutta niin kauan kun sykkeet, virtaukset ja tulehdus arvot ovat hyvät niin tuolla vatsassa on parempi olla ja kehittyä, joten samaa rataa mennään, sietäen näitä käytäviä, toivoen päiviä ja viikkoja lisää..

 

Kätilöt käy aina kyselemässä vointia, lähinnä kuinka mun pää kestää tätä ”vakioasiakkuutta”. Jotenki aina saan kaiken kuullostamaan järkevältä ja he ihailevat mun viikosta toiseen positiivista ja asennetta... tässä on kerryttänyt luonteen lujuutta, itsensä harhauttamis taktiikkaa ja näytteliän lahjatkin on aika hyvät, ihan vaan suojellakseen itseään kunnes päästään seuraavalle tasolle tai Joonaksen kainaloon, jossa voin aina olla oma heikko itseni ❤️😊"

 

Muutamia tunteja myöhemmin.

 

Meille syntyi 14.3 myöhään illalla (viikolla 30+4) kaksi ihanaa tyttöä keisarin leikkauksella ❤️❤️

 

 

 

Päivitys 17.3.2019

 

"Ensimmäinen ”kunnolla” nukuttu yö synnytyksen jälkeen, ja pikkuhiljaa alkaa tajuumaan että totta tää kaikki on. Torstaina aamuna vielä lääkäri antoi ymmärtää että tilanne on rauhallinen ja seuraava etappi on viikko 32. Mutta syy miksi olen sairaalan käytäviä löntystänyt konkretisoitui kertaheitolla. Jäi Tempparien iltanuotio näkemättä 😅 (kohtalo astu peliin) kun sillä aikaa mua jo kuskattiin sänkyni kanssa tuhannen tuskissa sektioon jonne Joonaskin ehti kreivin aikaan.

 

Toisin kun Rasmuksen syntymä suunnitellulla sektiolla niin nyt kaikilla oli kiire, verta oli joka paikassa kun istukka sanoutui sitten kertaheitolla itsensä irti ja epiduraalia yritettiin pariin otteeseen supistuksien välissä asentaa. Sitte täti kumoon ja vauhdilla lapsia maailmaan.

 

Päällimmäinen muisto on että tärisin kun haavan lehti, Joonas yritti jotain rauhotella (ennemmin kai itseään), mutta meinasi pariin otteeseen itsekin pyörtyä. Kun lääkärit käski laittamaan nitroa suoneen ajattelin että nyt se on menoa. Mutta kappas vaan kaikki me selvittiin tästä pitkästä uuvuttavasta matkasta näinkin pitkälle.

 

Vaikka tilanne on edelleen kriittinen niin pakko on sanoa että meille on syntynyt kaksi elämän haluista taistelijaa jotka sinnitellyt jo monien koetelmusten läpi ja tähän asti ollaan saatu hyviä uutisia joka päivä. Toivotaan että matka jatkuu tämän suuntaisena 🙏  ja saadaan loppukeväästä meidän lopullinen ja rakas täydellinen kokoonpano koolle kotiin ❤️  Enempää en tässä kohtaa voi elämältä pyytää. Menetettyäni paljon verta ja jo alhaisen hemoglobiinin takia olen ollut erittäin väsyny ja siksi viesteihin ja puheluihin vastaaminen on ollu hidasta ja jopa olematonta. Nyt kun on yön jälkeen voimia käyn aamupalalla, nappaan kipulääkkeet ja löntystelen katsomaan meidän pikkuisia 💕😍"

 

 

 

Päivitys 18.3.2019

 

"Ei enään vaan neiti A ja B vaan nyt heillä on ikiomat nimetkin 😊

 

  

 

 

Päivitys 19.3.2019

 

"Sairaala laukku taas pakattu ja bussireitti selvitetty joka aamu 10.06 lähtö. Tällä kertaa mun pikku prinsessojen luokse Naistenklinikan tehoosastolle jossa vietän päivät kunnes pääsevät osastohoitoon Jorviin ja sitten kotiin 🙏 On jo kova ikävä vaikka vaan yhden yön olin kotona. Sekin oli ihanaa ❤️"

 

 

Päivitys 20.3.2019

 

Tämä päivä alkoi ilo uutisilla. Tytöt voi niin hyvin että saattavat päästä loppuvikosta pois teholta ja Jorviin 😍  Milan ihana hymy teki tästä päivästä täydellisen, ja kohta saan hänet vielä ekaa kertaa syliin.

 

 

Maailman parhaita hetkiä.

 

 

 

Päivitys 22.3.2019

 

"Tänään oli Islan vuoro ❤️   Ei tätä tunnetta vaan mikään voita, joka kerta sydän pakahtuu ❤️"

 

 

 

Päivitys 23.3.2019

 

"Kiitos Naistenklinikka hyvästä huolenpidosta, jäämme kaipaamaan ihanaa ammattitaitoista henkilökuntaa teholla. Mutta meidän matka jatkuu nyt Jorviin osastohoitoon, joka on merkki siitä että suunta on oikea ja kohti kotia ❤️  Päivä on ollut hyvin tunteikas, ja nyt opetellaan taas uusia asioita vanhempina näille ihanille arteillemme 💕"

 

 

 

Päivitys 27.3.2019

 

"Islan ja Milan jälleentapaaminen ❤️"

 

 

 

Päivitys 29.3.2019

 

"Kyllä se nyt vaan niin saa luvan olla että meidän kaksoset tulee ennen kesää kotiin, joten täytyyhän sitä jostain aloittaa. Nyt on pienille sängyt valmiina, ja pikkuhiljaa tästä kodista tulee myös heille oma koti ❤️❤️"

 

 

 

Päivitys 1.4.2019

 

"Sylin täydeltä girl poweria!"

 

 

 

Päivitys 4.4.2019

 

"Eilen saatiin postissa tyttöjen synnytys kertomukset, siinä samalla mietittiin meidän tyttöjen matkaa maailmaan joka kyllä vetää hiljaseks. Vaikka tie tähän päivään asti on ollut kiemurainen niin jossain sisimmissä oon kokoajan elänyt luottavaisin mielin, ja vaikka realiteetit on pyritty nakuttamaan mun tajuntaan olen jotenkin onnistunut sulkemaan pelon pois, ainaskin niin ettei se ole ottanut täyttä valtaa. Sovittiin että surraan sitten jos aihetta on, ja iloitaan jokaisesta ilon aiheesta. Joonas sanoikin ennen TTTS leikkausta että meille annettu 40% (siihen että kummatkin selviää) on se luku johon me katsomme, se on enemmän kuin nolla. Ja näin haluan toteuttaa elämää tästäkin eteenpäin. Aina on toivoa ❤️

 

Tänään kuitenkin tuntui hyvältä painaa Islan pää rintaa vasten ja kuunnella kun nenä letku suhisee. Olimme todella lähellä menettää hänet, hänen elämän ensimmäiset minuutit on ollut todella kriittiset, mutta kuten monet lääkärit ovat toistelleet niin meidän tytöillä on ollut todella taistelutahtoa ja siitä olemmekin todella kiitollisia. 

 

Tajuan siis nyt pidellessäni Islaa että elämä on arvokas lahja, ei itsestään selvyys. Sitten kun joskus arki painaa yritän muistaa tämän ja muistan ne lauseet Islan elämän ensimmäisiltä minuuteilta. Olen niin kiitollinen ❤️"

 

 

 

Tässä oli meidän tarina siitä kuinka yhteinen matkamme alkoi. Opin tänä aikana enemmän elämästä ja sen kunnioituksesta, siitä kuinka voimattomia olemme elämän edessä, ettei elämä ole itsestään selvää. Teho osastolla monesti mietin keitä nuo pienet olennot on, tuntuu etten raskausaikana oikein uskaltanut iloita tulevasta. Vaikka koin suunnatonta rakkautta heitä kohtaan jo raskaus aikana niin samaan aikaan kai valmistauduin pahimpaan ulkoistamalla osittain itseni todellisuudesta, se oli minulle tapa kestää epätietoisuuden yli. Katsellessani heitä "lasin takaa" keskos kaappiin tuntui kun olisin tutustumiskäynnillä tulevaan, en katsomassa omia käsittämättömän pieniä lapsiani.

 

Pian kuitenkin n. 1,3 kg keskosista tuli minulle se uusi normaali. Aloin pikkuhiljaa käsittämään mikä käänne elämässäni yhtäkkiä tapahtui, olen äiti kahdelle pienelle tytölle, annoin itselleni ajan kanssa luvan luottaa ettei heitä viedä enää pois. Alkoi uudenlainen kasvu äidiksi, alkoi se vaihe jonka olin kokenut isoveljien kanssa jo  raskaus aikana kun tajusi että pian me kohtaamme..

 

Kaksi niin pientä suurta elämää oli ottanut vallan meistä kaikista, alkoi sairaala arki joka toi elämään taas uusia haasteita, oivalluksia ja opetuksia. Tästä kirjoitankin seuraavaksi omana tarinan.

 

Jokaiselle äidille tämä matka on yksilöllinen. Minulle hyvin tärkeää oli samassa tilanteessa olevien äitien tuki, kohtasin heidän kauttaan paljon iloa, toivoa, lohtua, surua, pelkoa ja menetystäkin, joka edelleen koskettaa kun matkaan ajassa taakse niihin hetkiin. Oli vain luotettava että elämä kantaa, ja kuten sanoin yrittää elää hetkessä. Vaikka itsekin yllätyin omasta vahvuudestani hädän hetkellä niin kyllä myönnän että oli hetkiä kun itkin osaston suihkussa ääneen ja päästin pahan olon pois, taas jaksoi seuraavaan päivään ja seuraavaan uutiseen.