Kumpi 67-kutsu voittaa? Äidin ja 10-vuotiaan yhteinen suunnittelukisa alkaa nyt

Suunnittelimme äsken 10-vuotiaan poikani kanssa omat versiomme digitaalisesta syntymäpäiväkutsusta tästä viraaliksi nousseesta 67-hahmosta. Lupasin julkaista poikani version verkkokauppaani, sillä idea oli täysin hänen. Haluan tehdä kutsuja joka ikäluokalle sopiviksi, ja kukapa olisi parempi neuvonantaja kuin juuri sen ikäinen lapsi, joka voisi itse olla kutsun tilaaja?

Poikani täyttää keväällä 11 vuotta ja toivoi synttärikutsua, jossa olisi tämä 67-hahmo. Sanoin, että suunnitellaan se yhdessä – sellainen, jonka kuuluu näyttää juuri siltä miltä sen hänen mielestään pitää näyttää. Itse kun olen keväällä 50 vuotta täyttävä äiti, enkä kuulu YouTuben tai muiden kanavien aktiiviseen seuraajakuntaan, saati muutenkaan tähän “nuorison maailmaan”, niin usein kuvittelen tietäväni jostain jotain… kunnes istun poikani viereen.

Siinä me sitten istuttiin, poika vieressä ohjeistamassa kutsun ulkonäköä. Pysähdyin monta kertaa katsomaan häntä yhtä hölmistyneenä kuin hän minua – tosin eri syistä. Minun vuosikymmenten aikana oletetusti harjaantunut visuaalinen silmä oli sekä koetuksella että ajoittain suorastaan järkyttynyt siitä, kuinka värejä sekoiteltiin aivan tosissaan, täysin pokalla.

Yhdessä kohtaa, kun jäin tuijottamaan yhtä värivalintaa ehkä hieman liian pitkään, poika huokaisi ja sanoi rauhallisesti:
“Äiti, ne jotka tuon kutsun näkevät kyllä tietää miksi pohjaväri on juuri tuo.”

Se oli niitä hetkiä, jolloin tajuaa, että lapsi ei valitse värejä sattumalta – vaan maailmasta, jota minä en enää ihan samalla tavalla näe.

Vaikka olen äärimmäisen onnellinen tästä yhteisestä laatuajasta, myönnän, että jossain hiljaisessa nurkassa mielessäni käväisi ajatus: toivottavasti hän joskus valitsee tulevaisuudessa jonkin muun urapolun kuin äiti… vaikka samaan aikaan ihailen hänen ideointikykyään ja päättäväisyyttään tehdä asioita omalla tavallaan.

Sitten taas havahduin. Omien tuotteideni ulkoasu on tarkkaan hiottu ja mietitty, mutta nythän me teemme kutsua suoraan sille, joka sitä oikeasti käyttää – lapselle. Silti epäröin. Tiedän, että tämä kutsu tulee pomppaamaan silmilleni joka kerta, kun selaan verkkokauppaani. Minun kriittinen, brändiä rakentava silmäni näkee jokaisen “rohkean” värivalinnan kilometrin päähän.

Mutta samaan aikaan ajattelin: mitäpä sitä ei tekisi lapsensa eteen – ja yrittäjänä. Ehkä kerrankin voisi kokeilla sen sijaan, että tekee kaiken vain niin kuin on aina tehnyt.

Niinpä nyt verkkokaupassa komeilee kaksi versiota rinnakkain. Poikani tarkkaan suunniteltu visuaalinen pläjäys, jossa myös hänen valitsemansa teksti kulkee ylpeästi mukana. Ja vieressä minun, tämän “ikäloppuäidin”, hieman hillitympi versio – ihan vain siksi, että sain oikaista muutaman silmään pistävän värikombinaation ja kokeilla onneani.

Tällä kertaa toivon oikeasti olevani väärässä. Että saan kätellä poikaani onnistumisen merkiksi ja taas kerran todeta, etten minä ehkä tiedäkään kaikesta kaikkea.

Nyt kysynkin teiltä – tai oikeastaan teidän lapsiltanne: millainen six seven -synttärikutsun pitäisi olla?

Äänestätte käytännössä tilauksilla. Kumpi versio pääsee jatkoon?

Lupasin pojalleni, että jokaisesta myydystä 67-kutsusta hänen viikkorahansa kasvaa hieman – pieninä “royalteina” ideasta. Ja lupaan myös, että jatkossa yritän kohdistaa tuotesuunnittelua entistä enemmän juuri siihen suuntaan, mitä lapset oikeasti toivovat… vaikka visuaalinen sieluni välillä huutaisi hiljaa armoa.

Tutustu kutsuihin tästä ;)