Näin syntyi digitaaliset kutsut
Vuonna 2021 ystäväni poika oli valmistumassa ylioppilaaksi ja mietti kuinka ehtisi saada kutsut nopeasti vieraille. Ylioppilaaksi pääsystä ilmoitetaan yleensä vajaa 2 kk ennen juhlaa, jolloin aikaa järjestelyille ei ole paljoa. Ystäväni mietti että kutsujen suunnittelu, painaminen ja postitse lähettäminen kuullosti aikaa vievältä, mutta pelkkä tekstiviesti olisi tylsä ja hyvin arkinen juhlan luonteeseen nähden.
Mietimme ystäväni kanssa kuinka saisimme kauniin kutsun, jonka voisi lähettää nopeasti ja helposti. Hän pyysi minua suunnittelemaan kutsupohjan, ja minä mietin kuinka sen saisi kätevään muotoon ja kokoon niin että se olisi helppo lähettää tekstiviestillä.
Yleinen ongelma jota kukaan ei ollut ratkaissut?
Oliko siis todella niin että tässä valmiissa maailmassa näinkin yleiseen ongelmaan ei ole ratkaisua? Kun sain kutsupohjan valmiiksi ja lähetettyä ystävälleni niin pääni päällä syttyi valo! Jos ystäväni ei löytänyt internetin ihmeellisestä maailmasta mitään vastaavaa niin voisiko tästä hyötyä muut? Minullahan on verkkokauppa ja vaadittavat taidot luoda kauniita pohjia, mutta miten saan tilausjärjestelmän toimimaan jollaista muualla ei ole? Mikä olisi kutsun hinta ja mikä sen nimi voisi olla?
Ongelma ratkaistiin
Suunnittelin ystävälle kutsun joka oli käytännössä valokuva. Pitkään painoalalla työskennelleenä tiesin teknisesti kuinka toteuttaa tiedosto joka kevyt lähettää eikä sen fontit ja kuvat muutu laitteelta toiselle siirtyessä ja avatessa. Kutsu toimi kuten valokuva ja se voitiin lähettää kuten valokuva erilaisia viestikanavia pitkin. Niin lähti ensimmäinen digitaalinen kutsu matkaan ongelmitta!
Ideasta verkkokauppatuotteeksi
Innostuuneena suunniteltiin vielä samana keväänä 2021 kutsulle verkkokauppaan tilausjärjestelmän. Ajattelin että katsotaan kuinka käy. Ensiksi kutsun nimeksi piti tulla "sähköinen kutsu", mutta metan algoritmit eivät jostain syystä hyväksyneet nimeä jossa "sähköinen" sana ja kaikki julkaisuni metan alustoilla hylättiin myynnin osalta. Ongelma ratkesi muuttamalla kutsun nimeä "digitaaliseksi kutsuksi".
Hinnan tulisi olla maltillinen ja kutsu piti saada nopeasti matkaan. Painetun kutsun hinta ilman suunnittelua voi kavuta 50-90€ hintaan ja yli mikäli kutsut poikkeaa toisistaan kellon ajan suhteen. Lisäksi suunnittelijan palkka tai aika oman kutsun luomiseen tuo kutsulle lisähintaa. Näin ollen n. 20€ oli mielestäni hyvä ja houkutteleva hinta kutsulle.
Ensimmäinen vuosi yllätti täysin
Ei mennyt montaa päivää kun ensimmäinen asiakas löysi tiensä verkkokauppani, ja pian olin täysin työllistetty tilausten kanssa! Siis ilman mainontaa ja markkinointia ihmiset löysi kaupoille ja palaute oli erittäin koskettavaa ja kannustavaa. Eli olimme osuneet oikeaan, tuote joka syntyi todelliseen tarpeeseen ja homma toimi! Tuote joka syntyi ideasta tuotantoon viikossa, miten mahtava tunne! Samana vuonna asiakkaiden pyynnöstä syntyi myös digitaalinen kiitoskortti.
Kuvassa ystäväni poika, jolle minulla oli kunnia saada suunnitella ihka ensimmäinen digitaalinen ylioppilaskutsu.
Syntyi tuoteperhe nimeltä "digitaaliset ylioppilaskutsut"
Alkuun ylioppilaskutsuja oli kolme, mutta suuren kysynnän vuoksi halusin laajentaa valikoimaa. Kevväällä 2024 valikoima laajeni ja julkaisin uusia kutsupohjia. Jokainen kutsu on täysin minun käsialaani, minun oma uniikki tyylini, josta olen erittäin ylpeä. Mutta kuten aina, hyvät ideat tavoittavat muut yrittäjät ja syntyy kilpailua, syntyy uusia tyylejä joka sinällään mahtavaa, mutta olen myös törmännyt suoriin kopioihin jolloin oma ajatukseni valinnanvarasta katkeaa. Kaikesta huolimatta olen ylpeä siitä että myös kilpailijat pitää tyylistäni ja todennut että ideani on loistava! Kyllä maailmaan mahtuu ja mikä parasta digitaalinen kutsu on tuonut helpotusta monen arkeen ja vienyt tuotantoa askelta kohti ekologisempaa toimintatapaa.
![]() |
![]() |
Vuonna 2024 julkaisin nämä kaksi uutta kutsupohjaa jotka täysin minun omaa käsialaani.
Uutuudet vuodelle 2025
Haluan kiittää kaikkia teitä ihania asiakkaita jotka löytäneet verkkokauppani ja olleet edistämässä digitaalisten kutsujen tunnettavuutta, ja näin myös vähentänyt maapallon kuormitusta. Kiitos kaikista ihanista palautteista joita olen saanut, jotka ovat innostaneet suunnittelemaan uusia kutsupohjia eirilaisiin tilaisuuksiin. KIITOS!
Voit tutustua koko tarjontaan tästä!
Uusia kutsuja syntyy jatkuvasti joita julkaisen some alustoillani. Seuraa meitä instagramissa ja pysy ajan tasalla uusista tuotteistamme!
Jätä kommentti